Hei, lapseni!

Eipä sillä, että laskisin päiviä, mutta... Kevään tulo (siis maaliskuu) on pian jo käsillä. Sen jälkeen tulee kesä, mikä taas tarkoittaa sitä, että adoptioneuvontamme valmistuminen on jo melko lähellä. Kärsimättömyyteni on pysynyt viime aikoina suurimmaksi osaksi samalla tasolla kuin tähänkin asti. Onnistun pitämään sen kurissa, mutten vietä puolta tuntiakaan niin, ettet kävisi mielessäni kertaakaan. Odotus ei kuitenkaan ole kovin ahdistavaa, vaan elämä tuntuu tällä hetkellä ihan mukavalta. Edes kylmät lumikinokset eivät häiritse samalla tavoin kuin aikaisempina vuosina.

Haikeita hetkiä ja tympäännystä esiintyy toki vaihtelevaan tahtiin. Menneellä viikolla keksin taas yhden ontuvan vertauskuvan siitä, millaista adoptio-odotus on...

Kuvittele, että joulu olisi vain kerran elämässä. Eri perheet viettäisivät sitä eri aikaan. Sinun ja perheesi joulu olisi vielä viettämättä, etkä tietäisi, koska se koittaa - luultavasti kuitenkin noin neljän vuoden sisällä. Olisit toki jo kuullut, millaista joulunvietto on. Kiinnostuneena olisit lukenut aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja nähnyt TV:stä dokumenttiohjelmia erilaisista jouluista. Olisit kuunnellut joululauluja ja opetellut laulamaan niitä, olisit hankkinut joulukoristeita ja mahdollisesti itsekin askarrellut laatikollisen tonttuja kreppipaperista.  Olisit  ehkä jopa päässyt käymään jonkun tuttavasi luona joulun aikaan, ja vierailijana saanut seurata sivusta hänen joulunviettoaan. Odottaisit omaa jouluasi yhtä suurella intensiteetillä ja innolla kuin lapset avaavat kalenterin luukkuja - raps, ja aatto on taas yhden päivän lähempänä!

Tuntisit kuitenkin olosi jo jonkin verran turhaantuneeksi. Vuodet vierisivät. Joululaulujen laulaminen etukäteen tuntuisi vähän hölmöltä puuhalta. Voisit tietysti leipoa piparkakkuja ihan vain huviksesi, syödä kinkkua ja rosollia ja polttaa kynttilöitä enkelikellossa, mutta ensiviehätyksen jälkeen se ei tuntuisi oikein miltään. Joulukoristeiden kerääminen alkaisi kyllästyttää, samoin lahjojen ostaminen varastoon. Olisit jo unohtanut valmiiksi paketoimiesi lahjojen sisällön. Adventtikynttelikkösi keräisi pölyä keittiön yläkaapissa. Lisäksi olisit hieman huolissasi siitä, onko jouluna lunta, ja voiko joulupukki tullakaan.

Kaikkien joulua jo viettäneiden mielestä sitä kuitenkin kannattaisi odottaa. Sitten, kun se oikea joulu tulisi, olisi tunnelma ikimuistoisen hyvä, lämmin ja hellä. Maassa olisi rauha, ihmisillä hyvä tahto, ja kaikki odotus ja vaivannäkö palkittaisiin. Jälkeenpäin muistelisit jouluasi kaiholla ja pitäisit sitä kiistattomasti elämäsi parhaana päivänä. Joulutähden loiste säilyisi kirkkaana mielessäsi vielä mummonakin, ja keinustuolissa istuskellessasi kertoilisit verkkaiseen tahtiin muistojasi lapsille ja lapsenlapsille, jotka jo innokkaasti odottaisivat omaa jouluaan.

Onneksi Joulumaahan voi löytää, vaikka pysyisi paikallaankin.
Nähdään siellä, pikkuinen.

äitisi