Hei, lapseni!

Sadepäivä koitti, niin kaunista kesää kuin eletäänkin. Olen pitkästä aikaa yksin kotona ja voin rauhassa keskittyä kirjoittamiseen, joka on jäänyt viime aikoina vähän unohduksiin. Näin kesällä odotus tuntuu jotenkin helpommalta ja siksi myös tarve kirjoittaa on vähäisempi.

Siitä asti, kun neuvontamme jokin aika sitten päättyi, olen odottanut sinusta kertovaa puhelua. Tiedostan, että on monia meitä kauemmin odottaneita, jotka todennäköisesti saavat lapsensa ensin. Järjellä ajatellen minun ei kannattaisi ihan vielä innostua - tässähän voi mennä vielä reilusti yli vuosi, ja väsyyhän siihen - odottamiseen. Mutta kun näitä asioita ei punnitakaan järjellä. Joka päivä odotan. Kuvittelen, mitä tapahtuu kun saamme tietää sinusta. Miten suunnaton muutos on edessämme.

Ja väistämättä pian on taas ilta. Puhelin ei soinut vieläkään.

Silti: vaikka ajattelenkin näin, ja haaveilen sinusta, pärjään kyllä. Kyllä se tästä.

On muutakin, joka kiinnostaa.

Heguli haastoi minut lähes mahdottomaan tehtävään... Blogistaniassa ei takuulla ole enää seitsemää henkilöä, jotka eivät olisi saaneet tätä haastetta - niinpä jätänkin sen avoimeksi. (Muistakaahan seuraavat säännöt jos vastaatte: haastakaa mahdollisuuksien mukaan 7 henkilöä ja mainitkaa, mistä meemin poimitte). Aihe on seuraavanlainen:

Kerron nyt 7 satunnaista faktaa/tapaa itsestäni.

1. Rakastan kesää. Kaikki tuntuu niin paljon helpommalta kun ympärillä on lämpöä ja valoa. Talvella kärsin ja lamaannun.

2. Rakastan myös lukemista. Luen syödessä, hampaita pestessä, telkkaria kuunnellessa jne. jne.

3. En pidä äkillisistä aikataulumuutoksista. (Tosin, jos puhelin suostuisi soimaan erään tietyn asian tiimoilta, saattaisin olla valmis hyväksymään muutoksen välttämättömänä osana kyseistä päivää...)

4. Pelkään, että jos olen ilmiselvästi tyytyväinen, kohtalo iskee takaisin ikävyyksillä.

5. Joskus mietin, eikö näinkin olisi ihan hyvä. Elämä on rauhallista ja mukavaa, kaikki on suurin piirtein järjestyksessä. Välillä en enää edes odota, etäännyn lähes kokonaan siitä ajatuksesta, että meillä voisi olla lapsi. Haluanko todella, että vauva tulee ja muuttaa kaiken, sekoittaa totutut tapamme?

6. Seuraava ajatukseni on pelko siitä, että kohtalo ottaa järjettömät hourailuni tosissaan eikä annakaan meille lasta.

7. Kun loputtomalta tuntuva odotus alkaa ahdistaa tosissaan, muutun supertehokkaaksi kodinhoitajaksi. Kannan tavaraa varastoon, siivoan, tyhjennän piironginlaatikoita - laitan kotia "valmiiksi". Aika ajoin hankin jotain pientä - vaippapaketin, vauvanshampoota - ettei tarvitse heti lähteä kauppaan sitten kun lapsi on tullut. Toivon, ettei vauvaa varten varastoimani pullo talkkijauhetta ehdi vanhentua ennen kuin saamme sen käyttöön. "Parasta ennen "-päivä on tämän vuoden marraskuussa.

Siihen asti toivon, että vielä tämän vuoden puolella puhelin soisi. Tosiasiassa vaihtoehtoja on enemmän.

Tänä vuonna, ensi vuonna, joskus...

Tule pian, lapsi kultani.

toivoo äiti